lauantai 27. elokuuta 2011

Yllättävä vadelmajuustokakku



Kuivan maan venetsialaisia suunniteltaessa kahvin seuralaiseksi ehdotettiin juustokakkua. Siinäpä lähtökohdat siis tähän projektiin, sen lisäksi että kakun piti olla gluteeniton. Pakastimesta löytyy tällä hetkellä hirvittävät määrät marjoja. Mansikoita, mustikoita, vadelmia, viinimarjoja ja varmaan jotain muutakin. Voittajaksi tällä kertaa selvisivät vadelmat, vaikka mustikat olivat mukana kuvioissa ihan viime metreille saakka. Pohjaan on käytetty siis gluteenittomia Digestive-keksejä, juustokakkukerros oli jostakin perusohjeesta ja pinnalla vadelmakiille. Varsinaista ohjetta voin yrittää metsästää, mutta se oli melkoinen sekoitus montaa eri reseptiä. Yllättävää kakussa on siis se, että kaiken epätoivon jälkeen se onnistui näyttämään juuri siltä kuin pitikin. Täytyy myöntää ahdistuksen olleen melkoinen, kun kiille valui hiljakseen vuoan alareunasta ja vadelmat kelluivat ympäriinsä, kun siirsin kakkua jääkaappiin. Vuoto jäi kuin jäikin pieneksi, eikä punainen kiille sotkenut koko kakkua. Kuvaaminen ei sitten onnistunutkaan, vaan oli tyydyttävä hätäiseen kännykkäkamerakuvaan.

perjantai 5. elokuuta 2011

Vadelmaperhonen



Blogi on jäänyt kesällä vähän vähemmälle huomiolle kuin aurinko, mutta nyt lämpötilan laskiessa on hyvä päivittää kesän satoa tähänkin suuntaan. Aloitetaan kuitenkin tuoreimmasta luomuksesta.. Tyttäremme täyttää tänään vuoden ja juhlan kunniaksi päivänsankarille leivottiin perhoskakku. Täytteenä kakussa on valkosuklaamoussea ja tuoreita vadelmia. Päällä sokerikuorrutetta ja kimallegeeliä ja sivuilla pastavärillä värjättyä kermavaahtoa (jota olisi saanut olla kyllä hieman enemmän..). Kimallegeelitkin olivat jo parhaat päivänsä nähneet, kun osa kiekuroista levisi vähän ikävästi. Mutta ei se mitään, muoto sentään onnistui, vaikka se etukäteen epäilyttikin.

torstai 26. toukokuuta 2011

Koirankakkatikkarit, eli cookie popsit



Ajattelin jo, että pääsen mainostamaan näiden tikkareiden helppotekoisuutta, kunnes pääsin kuorruttamisvaiheeseen ja koko keittiö oli suklaan peitossa. Cookie popsit ovat siis suklaakuorrutteisia tikkareita, joiden sisällä on keksimurskaa ja hieman Sunnuntai Vaniljaa pallukan koossa pitämiseen. Tikut löytyivät tähän hätään Tiimarista, jossa leivontatarvikkeet olivat sopivasti poistomyynnissä. Verkosta näitä löytää esimerkiksi Confettilta. Tähän satsiin käytin yhden pötköllisen Domino-keksejä ja n. kaksi ruokalusikallista tuota Vaniljaa. Keksimassa valmistuu hetkessä tehosekoittimella. Massasta muotoillaan palloja ja tikkarin tikulle kannattaa tehdä kolo valmiiksi. Sitten pallukat jääkaappiin jähmettymään, nämä saivat lepäillä yön yli. Kuorrutteeksi käytin puoli levyä Fazerin sinistä, mutta ei ollut ihan täydellinen valinta, pitää ensi kerralla kokeilla jotain muuta. Tikku kiinnitetään kastamalla se ensin sulatettuunn suklaaseen, jolloin se pysyy paremmin paikallaan. Sitten vaan palleroille suklaapinta päälle. Kokeilin ensin upottamistekniikkaa, mutta sillä tavalla tikkarin pinnalle jäi liikaa suklaata ja se valui joka paikkaan. Lusikan avulla levittäminen ei ollut niin sotkuista, mutta silti suklaamössön onnistui vallata koko keittiö. Tämä satsi oli onneksi vasta ensimmäinen testi, koristeltuina nämä eivät toivottavasti muistuta enää koirankakkaa.

torstai 19. toukokuuta 2011

Taksin katolla vilkkuu...




Tämä kakku on tehty syntymäpäiväsankarille, jonka ammattia ei liene vaikea arvata. Mustaa väriä varten yritin muovailla Kick-patukoita, mutta niillä oli liian voimakas oma tahto, niin kirjaimista tuli vähän omituiset. Edelleenkään en osaa kaulia tuota sokerimassaa siististi, vaan se tarttuu aina pöytään kiinni vaikka alla olisi kilo tomusokeria. Ei siis mennyt niinkuin Strömsössä. :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Suolasta ja makiaa - pähkinäinen mutakakku



Maalaisunelma-lehti 2/2011 sisälsi ison läjän suklaisia reseptejä, joita on ihan pakko testata. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi pähkinäinen mutakakku. Kakku on helppo ja nopea tehdä, kuorrutteenkin voi halutessaan jättää pois. Suolapähkinöiden maku on hyvää vastapainoa todella makealle kakulle.

Pähkinäinen mutakakku

Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
n. 10 Dumle-karkkia

Kuorrute:
200 g tummaa suklaata
2 dl (suola)pähkinöitä

Kakku tehdään irtopohjavuokaan. Pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi niin, että sen reunat jäävät vuoan ulkopuolelle. Tämä helpottaa valmiin kakkun irrottamista vuoasta. Voitele vuoka ja sulata voi valmiiksi. Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja kaakaojauhe sekä sula voi. Kaada taikina vuokaan ja painele Dumlet kakkuun. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota sen jälkeen vuoan reunat.
Sulata kuorrutteen suklaa ja sekoita mukaan pähkinät. Levitä seos kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Teknisiä ongelmia...

Blogi on ollut hiljainen jo kohta kaksi kuukautta. Syynä tähän katkokseen on ollut tekniset ongelmat kuvien kanssa, enkä pidä kuvattomia postauksia kovin mielekkäinä. :) Toukokuu tuo kuitenkin tullessaan uusia juttuja ja yritän varmistaa myös kuvien pääsemisen blogiin asti...

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Angry Birds-kakku



Angry Birds-peli on ollut itselleni tuntematon näihin päiviin saakka ja onnistuin kuitenkin koukkuuntumaan sen maailmaan. Toisen pikkusiskoni syntymäpäivä on tänään ja vihaiset linnut ovat teemana hänen kakussaan. 



Koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta, päällä myös pastaväreillä värjättyä kermavaahtoa, vohveleita ja fanipaloja.





Burberry-laukku



Pikkusiskoni juhli 19-vuotispäiviään maaliskuun alkupäivinä. Inspiraatio meinasi olla hukassa, mutta lopulta kakun pintaan pääsi hänelle tällä hetkellä mieluisa Burberry-kuosi. Toteutus ei totuttuun mukaan ollut ihan onnistuneimmasta päästä, mutta kakku tuli kuitenkin syötyä. :)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Pakkaspäivän pikkuleivät



Ihanaa esitellä välillä jotain onnistunuttakin, lähiaikoina kun nämä leivontahommat eivät ole oikein menneet suunnitelmien mukaan.. Lämpömittari on pysytellyt jo jonkin aikaa kolmenkymmenen miinusasteen paikkeilla, joten mikä sen mukavampaa, kun viettää päivät sisällä leipoen. Kaapissa olevat ainekset innostivat kokeilemaan pikkuleipien tekoa, ja näistähän tuli oikein maukkaita! Suklaana käytetty Maraboun vaniljalla maustettu valkosuklaa Vintervit sopii ihanasti kirkkaaseen pakkaspäivään.

Pakkaspäivän pikkuleivät
n. 20-25 kpl

150 g voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
3,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 levy Maraboun Vintervit-suklaata
1,5 dl mantelirouhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten, lisää myös vaniljasokeri. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi rouhittu suklaa ja mantelirouhe. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia ja laita nokareet pellille. Huomaa, että taikina leviää uunissa. Jätä siis hieman tilaa, ettei lopputuloksena ole yksi iso levyllinen keksiä.. Paista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Pikkuneiti puoli vuotta!



Niin ne lapset kasvaa, meidän vauva täytti muutama päivä sitten jo puoli vuotta. :( Sen kunniaksi oli hyvä tehdä kakku, kun en ole vähään aikaan löytänyt aikaa tai ideoita kakkutouhuihin. Sokerimassan käyttöä tarvinnee näköjään harjoitella vielä kovasti, kun tämänkin kakun kuorrutus tuotti sen verran ongelmia. Vaikka koko keittiö oli tomusokeripilven vallassa, niin silti massa jäi koko ajan pöytään kiinni..








Marsipaani oli uusi tuttavuus tämän kakun teossa, halusin kokeilla hahmojen tekemistä siitä, koska sokerimassasta tehdessä osasten kiinnitys on hankalaa. Oletin marsipaanin suosion johtuvan juuri helpommasta muotoilusta, ja näinhän se taitaa ollakin. Ainoa visioni alunperin tätä kakkua varten oli Niiskuneidin hahmo. Tästä tuli ainakin ihan tunnistettava, mutta harjoitusta tarvitaan vielä. Marsipaanilla en taida kakkuja kuitenkaan kuorruttaa sen maun takia. Sokeri- ja vaahtokarkkimassat ovat enemmän minun makuuni.



Koristelu näytti vähän tyhjältä pelkkien kirjaintähtien ja Niiskuneidin kanssa. Onneksi kaapista löytyi SLY 13:n kierrätysteemaiselta viimeiseltä kierrokselta tulleet kimallegeelit! Lopputulos onkin onneksi parempi, kuin etukäteen olisin voinut odottaa.


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Key Lime Pie - Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.



Olipa kerran neljä limettiä. Limetit lojuivat pöydällä, eikä kukaan tehnyt niille mitään. Sittenpä minä otin ja tein niistä Key Lime Pien. Reseptin kaivelin Googlella ja päädyin sellaiseen versioon, johon ei tarvitse kondensoitua maitoa. Asun niin pienessä kunnassa, ettei meidän kaupoista paljoa noita erikoisempia aineksia löydy. Pettymys olikin lopulta suuri, kun mahtavan makuiseksi mainostettu torttu ei ollutkaan minun makuuni. Pitänee pysytellä tutuissa makumaailmoissa jatkossakin, ettei jää herkut syömättä. Sievä tästä sentään tuli, kerrankin... Ohje kiinnostuneille löytyy Maikkarin Makuja-osiosta.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Churros!

Ollessani esikoisen aikaan äitiyslomalla, arkiaamujani piristi Serranon perhe. Santi-setä toi sarjassa usein mukanaan churroja tullessaan veljensä kotiin aamiaiselle. Olen niitä itsekin halunnut siitä asti maistaa ja sehän onnistui espanjalaisessa ravintolassa. Kotona piti tietenkin kaivella näihin resepti ja testata, maistuvatko kotitekoiset yhtä hyville. Churroja kuvaillaan suomen kielessä usein munkkitangoiksi, mutta aika kovasti eroavat perinteisistä munkeista. Nämä sopivat hyvin vaikkapa herkuttelu-välipalaksi, minulle maistuisi ainakin talvisen ulkoiluretken päätteeksi. Churrot tarjoillaan perinteisesti suklaakastikkeen tai kaakaon kanssa.



CHURROT

2,5 dl vettä
100 g margariinia tai voita
1/4 tl suolaa
2,5 dl jauhoja
3 munaa

kypsentämiseen oliivi- tai rypsiöljyä
pinnalle sokeria (ja kanelia)


Kuumenna vesi, margariini tai voi ja suola kattilassa kiehuvaksi. Pienennä lämpöä ja lisää mukaan jauhot. Vatkaa voimakkaasti, kunnes taikinasta muodostuu pallo (noin minuutti). Siirrä kattila pois liedeltä. Vaahdota munat kulhossa ja lisää sitten taikinaan samalla vatkaten. Laita taikinamassa pursottimeen.
Kuumennä öljy kattilassa. Öljyä ei tarvi koko kattilallista, vaan sen verran, että öljyn pinta on noin kolmen sentin korkeudella pohjasta. Öljy on tarpeeksi kuumaa, kun sinne laitettu taikinapala nousee heti pintaan ja öljy kuplii. Liian kylmässä öljyssä taikina imee itseensä liikaa öljyä ja liian kuumassa sisus jää raa'aksi. Pidä kattilan kansi lähettyvillä mahdollisen rasvapalon varalta, se kuuluu sammuttaa tukahduttamalla.
Purosta taikinasta tankoja öljyyn, n. 10 sentin mittaisia. Kypsennä kerrallaan 3-4 tankoa, noin kaksi minuuttia kummaltakin puolelta. Valmiin churron pinta on kullanruskea. Nosta kypsät tangot keittiöpaperin päälle ja pyöräytä lopuksi pintaan sokeria (ja kanelia). Nauti dippaamalla suklaakastikkeeseen!